maanantai 14. toukokuuta 2012

VUOSIKAMPA 2012 haaste 10

Kahdessa viikossa on kevät edistynyt aivan  hurjasti! Saati sitten kolmessa viikossa, kun postaus jäi tällä kertaa vähän myöhäisemmäksi, sillä en ole päässyt lataamaan kuvia blogiin aiemmin.


14.5. 2012
7.5.2012

Olen onnistunut kuvaamaan muutakin keväistä! 


Siili on lähtenyt liikkeelle.



Kielo valtaa vuosi vuodelta lisää alaa.
Tein tänään myös aivan uskomattoman löydön tontin rajalta.
                                        
Tämä kasvaa meidän pihalla! Ihan oikeasti!! En ollut uskoa todeksi :)    






Linnunpöntöissä on nyt asukkaat ja kova touhu käynnissä. Mökin räystään alla pesinyt västäräkki kävi meitä tervehtimässä jo viime sunnuntaina, kun käytiin laskemassa vene vesille. Puolisoa ei vielä näkynyt..


Tähän aikaan vuodesta voisi kirjoittaa vaikka joka päivä uusista havainnoista. 
Ihan mahtavaa!


2 kommenttia:

  1. Olipa komea korvasieni. Niistä saa hyvää keittoa, mutta on oltava tosi tarkkana, ettei saa myrkytystä.

    VastaaPoista